Kotona taas

Kuuden viikon reissu on nyt taputeltu, kääritty, paketoitu, viimeistelty, päätelty ja sitä rataa. Käteen jäi enemmän kuin uskoimmekaan, muistikortit ovat täynnä kuvia, iho maitokahvin värinen (toisilla enemmän, toisilla vähemmän), silmissä lomanjälkeinen pilke, lompakossa kuuden maan valuuttaa, repussa hiekkaa, kirjahyllyssä buddha, muistoissa upeat hetket. Kun sulkee silmät, voi palata takaisin vilkkaille ja värikkäille kujille, haistaa katukojujen herkut ja poltetut roskat, tuntea suolainen merivesi ja sileä hiekka, kuulla iloinen puheensorina ja liikenteen melu.

Hetkeksi vielä takaisin reissun viimeisiin päiviin. Satuimme Phuket Towniin sopivasti vuotuisen Phuket Old Town Festivalin aikaan. Kadut oli suljettu monen korttelin alueelta, ja kojuissa myytiin mm. vaatteita, käsitöitä ja eksoottisia herkkuja. Olemme tykästyneet sokeriruo'oista puristettavaan juomaan, jonka maku on jotain mehun ja limun välillä. Raikasta ja hyvää. Festareilla esiintyi bändejä ja tanssijoita, kiinalaiset paperilyhdyt syttyivät kadun ylle ja lapset maalasivat jättimäistä taideteosta. Ei voinut kuin ihmetellä hyvää tuuria ajoituksen suhteen, vaikka taksia jouduimmekin metsästämään odotettua kauemmin suuren ihmismäärän takia.

Lopulta tuli se viimeinen ilta Phuketissa - paikassa, joka alkukankeuden jälkeen oli alkanut tuntua tutulta ja kodikkaalta. Backgammonin pelaaminen alakerran irkkubaarissa, ja siitä muutama porras "kotiin" nukkumaan. Hihittelevä vakkaritarjoilijamme, joka muisti jo juomasuosikkimme ulkoa. 7 Eleven-kauppa. Iltapäivän huilimishetket huoneessa; mentoksien mutustelu ja taustalla pyörivä National Geographic. Ulkoa opitut mainokset. Paikallinen jäätelö. "Big Chang"-repliikki. "No thank you"-repliikki. Öiset kävelyt ja rapujen väistelyt rannalla. Räätälit, jotka osaavat suomea. Heinäsirkkojen maistelu temppelimarkkinoilla. Sen sijaan emme jää erityisesti kaipaamaan auringossa palamisia, hikeen asti ahdistavaa kuumuutta, huonosti käyttäytyviä turisteja, kaduilla yöllä vipeltäviä torakoita tai jalkapalloa kovaäänisesti katsovia brittejä. Joka lomakohteessa on hyvät ja huonot puolensa. Phuket oli rento ja helppo paikka ladata akkuja ja varastoida D-vitamiinia, mutta nyt se on nähty, eikä ole sellaista tunnetta, että pitäisi päästä heti takaisin. 

Lensimme Bangkokiin aamulennolla, mikä tarkoitti heräämistä noin kello kolme, tunnin bussimatkaa Phuketin kentälle ja noin tunnin odottelua, ennen kuin check-in aukesi. Seuraavaa reissua varten yritämme muistaa, etteivät ne aamulennot ole aina parhaita mahdollisia. Vaikka kuinka perustelisi, että sillä tavalla jää enemmän aikaa uudessa kaupungissa, niin melkoista zombie-kävelyä ne aamun tunnit sitten ovat. Lisäksi saimme tälläkin kertaa huoneen vasta klo. 14, joten siihen saakka piti sinnitellä ilman suihkua tai omaa rauhoittavaa paikkaa, jossa lepäillä hetki. Sisulla kolusimme kuitenkin Bangkokin nähtävyyksiä niin paljon kuin jaksoimme, jotta saisimme reissun viimeisistä päivistä mahdollisimman paljon irti. Ja saimmehan me. Bangkok on sykkivä, kiivas, herkullinen, värikäs ja monipuolinen kaupunki, jossa riittää reppureissaajia. Kaksi yötä oli ehkä juuri ja juuri tarpeeksi Khao Sanin alueen, China Townin ja Siamin katsastamiseen, mutta jonkin verran jäi vielä hampaankoloon. Metroa ehdittiin sentään testata, hyvin toimi.

Näimme Royal Palacen ja vierailimme Wat Phon temppelissä, joka olikin kiehtova paikka lukuisine buddhineen. Varsinkin kultainen, makoileva buddha oli vaikuttavan kokoinen, vaikka sillä olikin meneillään jalkapohjien remontti. Bangkokissa saimme koko reissumme tulisimmat annokset, hostellin kattobaari oli kaikista tunnelmallisin, ostoskeskus omituisin, taksimatka kallein ja Khao San Road kaikista kaduista kaoottisin. Superlatiivien kaupunki. Viimeisenä iltana kruunasimme koko matkan pistäytymällä Lebua Hotelin Skybarissa, josta oli huikeat näkymät kaupungin valomereen ja autojen loputtomaan letkaan. Samassa paikassa on kuvattu myös Hangover II-elokuvaa ja valitsimmekin drinkkilistalta kokeiluun "Hangovertinin." Kuulemma kehitetty elokuvan tekijätiimille - hyvää oli eikä kauheaa kankkustakaan kuulunut.

Khao San Roadin vilinää.

Wat Pho.

Wat Pho. Saatiin mahdutettua kuvaan pelkkä buddhan pää ja näköjään joku tuntematon pariskunta.

China Town.

Viimeisen illan maisemat.

Lopuksi on vielä pakko hehkuttaa Aeroflot-lentoyhtiötä, joka hoiti paluumatkamme kunnialla. Koneet olivat uusia ja siistejä, palvelu ystävällistä ja henkilökohtainen viihdejärjestelmä täynnä uusimpia leffoja ja tv-sarjoja. Jokaiselle tuotiin kosteuspyyhe, viltti, tohvelit ja silmälaput. 9 tunnin lennolla Bangkokista Moskovaan saimme kaksi kelvollista ateriaa, ja juomia kaadeltiin pitkin lentoa alkoholia lukuun ottamatta. Ehkä juuri sen takia kukaan ei örveltänyt lennon loppuvaiheessa, vaan suurin osa katsoi leffoja tai nukkui. Moskovan kenttä ei ollut erityisen ihmeellinen, mutta kyllä siellä pari tuntia jaksoi odottaa Helsingin lentoa. Pakko vielä mainita, että Aeroflotin lennot Bangkokista Helsinkiin maksoivat n. 330€/nuppi. Halpa hintahan herättää tunnetusti epäilyksiä, mutta ainakin oman lentomatkamme perusteella voimme todeta huolet turhiksi. Venäläinen lentoyhtiö ei ole neuvostoliittolainen lentoyhtiö, ja taivaalta tipahtelevat Tupolevit on jo kauan sitten unohdettu ja haudattu uuden kaluston tieltä.

Bangkokin lentokenttä.

Aeroflotin Dreamliner.

Loppuun vielä pientä yhteenvetoa ja perustelematonta suosikkien listaamista, koska listojen tekeminen on kivaa.

Top 3 hostellit:

1. Rachana Hostel, Phnom Penh, Cambodia
2. Backpacker's hostel, Da Nang, Vietnam
3. Everythang guesthouse, Sihanoukville, Cambodia

Top 3 oluet:

1. Chang, Thaimaa
2. Angkor, Cambodia
2. Hanoi, Vietnam

Top 3 viinit:

Kaikki maat eivät vain ole viinimaita...

Top 3 lentoyhtiöt:

1. Aeroflot
2. Tiger Air
3. Air Asia

Top 3 nähtävyydet:

1. Angkor Wat, Cambodia
2. Gardens by the bay, Singapore
3. Burj Khalifa, UAE

Top 3 museot/temppelit:

1. Killing Fields, Cambodia
2. Sotamuseo, Ho Chi Minh, Vietnam
3. Wat Pho, Thaimaa

Top 3 hintataso (kallein ensin):

1. Singapore
2. UAE
3. Thaimaa

Top 3 ostospaikat:

1. Torit ja yömarkkinat
2. Dubai Mall, UAE
3. MBK, Thaimaa

Top 3 kokemukset:

1. Infinity pool, Singapore
2. Marina Yas Circuit, maantiepyöräily formularadalla
3. Vietnamin läpi junalla

Kolmen parhaan kokemuksen valitseminen on oikeastaan järjetöntä, sillä koko matka oli yhtä kokemusta, opettavaista ja silmiä avaavaa. Opimme mielettömästi uusista kulttuureista sekä ihmisistä ja heidän historiastaan. Huomasimme, kuinka samanlaisia ihmiset loppupeleissä pohjimmiltaan ovat. Maistoimme jauhomatoja ja heinäsirkkoja, söimme ensimmäistä kertaa hummeria. Kaipasimme ruisleipää. Elimme kämppiksinä kera liskojen ja jaoimme junavaunun tuntemattomien vietnamilaisten kanssa. Menimme hiljaisiksi museoissa ja uimme vesiputouksen alla sademetsässä. Grillasimme oman ruokamme ravintolassa ja kuulimme gibboneiden laulavan. Emme hävittäneet tai hajottaneet mitään, toinen meistä sentään oksensi yhtenä yönä. Lensimme 10 lentoa viidellä eri lentoyhtiöllä, joimme tolkuttomat määrät vettä ja silti liian vähän.

Olihan siinä, yhdelle reissulle. Kaiken sisäistämiseen menee vielä aikaa, mutta juuri nyt on ihanaa olla Suomessa, kotona. Ilma on raikasta ja sitä on helppo hengittää, arki tuntuu hetken eksoottiselta, kuin seurailisi omaa elämäänsä ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Hetken on ei-kenenkään-maalla, ei juuri kenenkään kengissä, täällä vai siellä, muistoja putoilee keskelle tavallista maanantairuuhkaa tai keskiviikkolounasta raikkaina tuulahduksina, välillä katupölyyn käärittynä.

Ja kohtahan täälläkin on jo kesä, se ainoa oikea.

Akkujen latausta Phuketissa

Olemme nyt viettäneet Phuketin Karon Beachilla viikon, ja paikka tuntuu kuin tutulta ja turvalliselta naapurilta, jossa mikään ei yllätä liikaa, ruokaan voi aina luottaa ja eksyminen on epätodennäköistä. On sellainen tunne, kuin olisimme olleet täällä joskus ennenkin, kuin olisimme palanneet vierailta mailta kotipihalle. Phuket sekoittuu mielessämme aiempiin rantalomiin ja turistikohteisiin, ja toki asiaan vaikuttaa myös muihin suomalaisiin törmääminen siellä täällä.

Dubaista lähdön jälkeen kuulimme suomea ensimmäistä kertaa vasta Oton perheenjäsenten suusta, mikä on aika hämmentävää. Olemmehan matkustelevainen kansa, jonka edustajat tunnistaa yleensä jo ulkonäön perusteella ja monotonisen puhenuotin voi lukea huulilta. Toisin kuin aiemmissa maissa, täällä kyllä näkee suomalaisia ja kuulee suomen kieltä, jopa paikallisten puhumana:

"Terve, terve! Osta hyvä puku!"

Sehän se ehkä ensimmäisenä iski vasten kasvoja ja aiheutti äkillisen paniikkireaktion - paikallisen elämän puute ja turistien valtava määrä. Kävelet katua ja näet vain hotelleja, ravintoloita ja krääsäkauppoja. Vahvasti omaleimaisten Vietnamin ja Cambodian jälkeen Phuket tuntui kesytetyltä ja värittömältä paikalta, josta kaikki oma on pyyhitty pois matkailuturismin tieltä. Onneksi alkutuntemukset ovat tasaantuneet, emmekä enää vertaile kohdetta aiemmin näkemäämme. Eihän muutenkaan ole reilua vertailla kokonaisia maita yhteen tiettyyn alueeseen Thaimaassa. Phuket on rantakohde ja turvallinen lomaparatiisi, eikä meidän mitään muuta pidä olettaakaan. Phuketista on turha etsiä mitään erityisen eksoottista, mutta voimme hyvin ymmärtää, miksi tänne on niin paljon tulijoita: lähes varma aurinkotakuu, pitkät, kauniit rannat, siistit kadut, halpa hintataso ja ystävälliset ihmiset.

Lasinalusia kuivumassa.

Kuten aiemminkin on tullut todettua, niin ihminen tottuu uuteen ihmeellisen nopeasti ja alkaa pitää sitä normaalina. Dollareiden pyörittely on vaihtunut bahteihin, pölyiset kaupungit valkohiekkaisiin rantoihin, peräkärry-tuk-tukit pikkupaku-tuk-tukkeihin, puistonpenkit aurinkotuoleihin ja nuorisohostellit päivittäiseen siivoukseen ja suihkuun, josta tulee aina lämmintä vettä. Pakko myöntää, että mahtavaltahan tällainen kunnon rentoiluloma tuntuu kovan matkustustahdin, erilaisten kulkupelien ja vaiheikkaiden seikkailujen jälkeen. Pakko kuitenkin myös myöntää, että on kiva päästä katsastamaan Bangkok, ettei tämä jää ihan ainoaksi kosketukseksi Thaimaahan.

Olemme käyneet läpi kaikki kolme "päärantaa", eli Karonin, Katan ja Patongin, ja raatimme yksimielinen suosikki on oma Karonimme. Kata tuntui liian pieneltä ja täyteen ahdetulta, vaikkakin hiekan pehmeydestä ja aivan rannan tuntumassa sijainneista muovituoli-ravintoloista pidimme. Kata tuntuu olevan venäläisten suosiossa, ja se lämpenee päivän kuumimpaan aikaan kuin pätsi. Patongilla taas oli meidän makuumme liikaa vesiurheilua, veneitä ja muuta melua, ja ranta on roskaisempi ja vesi likaisempaa kuin naapureilla. Karonin ja kaikkien muidenkin rantojen miinuksena on aurinkotuolien puute. Kyllähän hiekallakin pyyhkeen päällä makoilee, mutta joka paikka on sitten sekunnissa täynnä hiekkaa. Rannoilta puuttuvat myös pukukopit ja vessat, mikä sekään ei ole katastrofi, mutta pikkuisen hankaloittaa elämää.

Kaiken kaikkiaan Phuketin rannat ovat kuitenkin maineensa veroiset ja vesi ihanan turkoosia. Niin oli etenkin Freedom Beachilla, jonne teimme päiväretken pitkähäntäveneellä. Patongilta lähtee runsaasti kyytejä läheisille hiljaisemmille rannoille, kun omat nurkat alkavat kyllästyttää. Pitkähäntävene on hauska kokemus, ja Freedom Beachilla oli kirkasta vettä ja niin vilkas pinnanalainen elämä, että kaloja näki ilman sukellusmaskiakin. Pitkiä, kapeita, leveitä, isoja, sinisiä, keltaisia, harmaita, raidallisia. Kuin olisi työntänyt päänsä akvaarioon. Meduusojakin oli, ja niitä näki jonkin verran myös huuhtoutuneina rantaan.

Hankittiin tämä ja nyt ollaan koukussa.

Phuket Townin viikonloppumarkkinat olivat yhdet parhaista, joissa olemme koskaan olleet. Etenkin ruokapuoli oli houkutteleva, teki mieli vain maistaa sitä ja tätä ja ostaa kaikkea. Markkinat olivat suositut turistien, mutta myös paikallisten keskuudessa, ja monia tuotteita myytiin halvemmalla kuin Karonin kojuissa. Aiomme luultavasti mennä uudestaan ensi viikonloppuna; vatsat tyhjempinä ja mielet avoimina paikallisille herkuille. Phuket Towniin teimme myös päiväretken paikallisbussilla. Aikatauluja ei ole, joten ainoa tapa on odottaa kadun varressa ja viuhtoa kulkuneuvo pysähtymään. Bussista se on kyllä aika kaukana, pikemminkin kyseessä on jättimäinen tuk tuk. Kyydissä voi tulla ahtaat paikat, mutta meno on onneksi vilvoittavaa ja maksaa vaivaiset 35 bahtia (noin euron).

Täällä ollessamme olemme myös juhlistaneet merkkipäiviä, ja kakkukin saatiin hankittua. Sankarin ystäviäkin on saapunut samaan aikaan Phuketiin lomailemaan, joten saimme syödä ja istua iltaa pitkän kaavan mukaan isolla porukalla. Samana päivänä vierailimme myös Big Buddhalla, joka tosiaankin on iso. Osa meistä oli kuvitellut patsaan vieläkin suuremmaksi, osan mielestä se taas oli vaikuttavampi kuin alhaalta käsin olisi uskonut. Joka tapauksessa se näytti kauniilta hohtaessaan valkoisena sinistä taivasta vasten. Buddhan jälkeen kuski ajoi meidät saaren pohjoisosaan Khao Phra Thaeon kansallispuistoon, joka oli todellakin käymisen arvoinen paikka. Phuketin viimeisessä sademetsässä pystyi vaeltamaan halutessaan pitkiäkin reittejä ja nähdä vesiputouksia. Me emme tosin tyytyneet pelkkään katseluun, vaan menimme myös uimaan. Vesi oli ihanan virkistävää päivän kuumimpaan aikaan, eikä väkeä ollut liikaa. Reitti rannalta uimaan oli suhteellisen vaikeakulkuinen, mikä ehkä hillitsi uimarien määrää.

Pulikoinnin jälkeen pyörähdimme vielä gibbon-apinoiden suojelukeskuksessa (gibbon rehabilitation project). Keskus pyörii vapaaehtoisten voimin, mutta sinne voi tehdä lahjoituksia tai "adoptoida" yhden gibboneista eli osallistua sen ruokinta- ja lääkintäkuluihin aina vuoden kerrallaan. Gibboneilla oli toinen toistaan rankempia taustoja esimerkiksi ihmisten laittomina lemmikkeinä tai turistihoukuttimina, mutta nyt ne olivat hyvässä paikassa ja turvassa. Keskuksen tarkoituksena on aina palauttaa gibbonit luontoon, vaikka kaikkien kohdalla se ei ikävä kyllä onnistu. Bo-niminen tyyppi yritettiin päästää luontoon peräti kuusi kertaa, mutta aina se palasi vesiputouksille kerjäämään turisteilta ruokaa. Khao Phra Thaeoon on kuitenkin onnistuttu vapauttamaan jo 26 gibbonia, mikä on loistava alku. Parasta koko vierailussa oli gibbonien laulu. Kuulosti vähän siltä, kuin viisi epävireistä ambulanssia olisi hälytysajossa. Kuulemma olimme kuitenkin onnekkaita, sillä gibbonit eivät aina laula. Nyt niillä sattui olemaan nälkä juuri ennen ruokinta-aikaa.

Synttäriaamiainen.

Big Buddha.

Vielä vajaa viikko reissua jäljellä ja kolme kokonaista päivää Phuketissa. Siihen tulee mahtumaan ainakin paikallista, mielenkiintoisella tavalla valmistettavaa jäätelöä, johon olemme ihastuneet. Siinä yhdistetään maitoa ja kahta valinnaista makua, esimerkiksi kiiviä, vadelmaa, duriania (yäk...) tai mangoa. Sitten hakataan, pyöritellään ja levitetään seosta jäisellä levyllä. Lopuksi tasaisesta seoksesta irrotetaan lastalla jäätelöruusukkeita - sen katseleminen on melkein yhtä nautinnollista kuin itse syöminen. Jäätelön lisäksi viimeisiin päiviin tulee mahtumaan vielä ainakin hiekkaisia pyyhkeitä, suolaista meritukkaa, aurinkorasvan tuoksua, torakoita, lämpöä, tuk-tuk-ajeluita, "no thank you:ta", hyvää ruokaa, hihitteleviä tarjoilijoita sekä Changeja ja Singhoja. Mitäpä muuta sitä edes tarvitsee.

Puisto Phuket Townissa.

Lavastettiin taas kuntoilukuva.

Tuk tuk.

Paikallisbussissa matkalla Phuket Towniin.

Via Dolorosaa Siem Reapiin

Koska emme halunneet tehdä reissuamme liian mukavaksi, päätimme matkustaa Sihanoukvillestä ensin Phnom Penhiin ja jatkaa sieltä suoraan Siem Reapiin samana päivänä. Kulkupeliksi valitsimme halvan hinnan houkuttelemina pikkubussin, vaikka punaisina huutavien raajojemme olisi ilman muuta pitänyt olla este moiselle erheelle. Älynväläystä ei kuitenkaan tapahtunut, vaan teimme diilin Larryta-yhtiön kanssa ja säästimme huikeat kuusi dollaria. 550 kilometriä ja 11 tuntia hikisessä purkissa odotti. Varmistimme vielä, että vaihtobussi odottaisi meitä Phnom Penhissä siltä varalta, että ensimmäinen kyytimme myöhästyisi. Täällä kun nuo ajat ovat aina vähän sinne päin riippuen ruuhkista, tietöistä tai lehmistä tiellä.

"Don't worry, it's my company. They will wait you."

Ja perään veijarimainen virnistys ja ne sanat, joita ei myyntimiehiltä tai toimareilta mielellään kuulisi:

"Trust me."

Lähtöaamu Sihanoukvillessä alkoi heti jännittävästi, kun kahdeksaksi luvattua noutoa hotellilta ei kuulunutkaan. Kaiken lisäksi Larrytan nettisivuilta ei löytynytkään Sihanoukvillen toimiston osoitetta, jonka olisimme voineet antaa tuk tuk-kuskille ja ehtiä yhdeksältä toimistolta starttaavaan menopeliin. Otres Beach on todellakin omassa rauhassaan, ja sinne myös ajaa keskustasta tovin. Kello oli jo puoli yhdeksän ja hikikarpalot nuolivat jo otsaa muunkin kuin helteisen sään takia, mutta lopulta näimme firman logolla varustetun pikkubussin kaartavan punahiekkaiselle tielle. Itse firman omistaja oli puikoissa ja pahoitteli kovasti myöhästymistään. Epävarmasta alusta ja pirujen maalailusta huolimatta Sihanoukville-Phnom Penh-väli sujui kuin tanssi. Olimme ainoat matkustajat kahden muun paikallisen miehen lisäksi, ja saimme istua mukavasti edessä. Ilmastointi toimi, kuski oli nopea, taukopaikalla ehti syödä.

Hiukan ennen Phnom Penhin ydinkeskustaa jumiuduimme kuitenkin tietyöstä johtuvaan ruuhkaan, jossa seisoimme ainakin puoli tuntia. Seuraavan kyytimme olisi pitänyt aikataulun mukaan jo lähteä, mutta onneksi firman omistaja oli sanojensa mittainen mies, ja auto odotti meitä. Hipsimme sisään täpötäyteen pikkubussiin anteeksipyydellen. Tämä kyyti olikin huomattavasti edellistä hikisempi, sillä ilmastointi puhalsi heikommin eikä tilaa ollut enää läheskään yhtä paljon kuin edellisessä, lähes pumpulinpehmeässä yksityiskuljetuksessa.

Larryta on ilmeisen suosittu paikallisten keskuudessa, ja olimmekin ainoat länkkärit Phnom Penh-Siem Reap-osuudella. Paikallisia ei tuntunut liikenne paljon hetkauttavan, mutta meille jokainen puskasta syöksynyt koira, lehmä tai lapsi oli hätkähdyksen paikka, samoin holtittomasti kääntyilevät ja ohittelevat kanssa-autoilijat. Kuskillamme oli myös aika raskas kaasujalka, vaikka hän muuten turvallisesti ajoikin. Oma lukunsa oli parin tunnin ajo pimeässä, mikä Cambodiassa tarkoittaa oikeasti pimeää. Katulamppuja ei siis ole lainkaan. Aika hiljaisina me sen pimeän pätkän istuimme, aivan kuin olisimme keskittymisellämme voineet vaikuttaa kuskin toimintaan. Nyt selvisi muuten sekin, miksi rekoilla on täällä varoituskolmio tuulilasissa. Raskaat ajoneuvot pystyy siis havaitsemaan kaukaa suhteellisen hyvin, toisin kuin ilman heijastimia tai valoja ajavat skootterit ja polkupyörät. Tai ne arvaamattomat ja ylpeän näköisinä tielle loikkivat lehmät.

Extreme-pimeäajosta kuitenkin selvittiin, ja pääsimme onnellisesti Siem Reapiin. Tuk tuk-kuskit tulivat tietenkin heti kärkkymään meitä kyytiinsä, ja suostuimme kohtuulliseen kahden dollarin taksaan. Päivän jännitykset eivät kuitenkaan olleet vielä ohi - kävi ilmi, ettei kuskillamme ollut hajuakaan, minne hän on meitä viemässä tai missä ylipäätään olimme. Käännyimme jollekin ihmeelliselle sivukujalle, missä ei ollut kuin hiekkaa ja autonromuja, ja aloimme jo huolestua hostellimme sijaitsevan jossain siellä. Ehkä Booking.comin asiakkaiden arvio hyvästä sijainnista perustuikin siihen, että sai olla omassa rauhassaan eli keskellä ei mitään?

Symppiksen oloinen, mutta auttamatta eksynyt kuskimme kysyi pari kertaa neuvoa ja soitti jollekin päästäkseen kartalle. Isoimmat hotellit taidetaan tietää kuskien keskuudessa parhaiten, ei niinkään guesthouseja. Lopulta oikea katu löytyi ja pääsimme huojentuneina ja rättiväsyneinä huoneeseemme. Maksaessamme kyytiä kävi muuten ilmi, miksi kuski ei ollut ymmärtänyt Riikan ylös kirjoittamaa osoitetta - hän ei osannut lukea länsimaisia kirjaimia! Ja kun hostellin nimikään ei sanonut mitään, niin ei ihme, jos vähän pyörittiin.

Keskiviikkona olikin sitten temppelipäivä, eli Angkor Wat odotti meitä ja satoja muita turisteja. Eilinen tuk tuk-kuskimme ponkaisi luoksemme heti, kun hostellin portista ulos pääsimme. Oli odottanut meitä siinä, kun ei eilen vielä suostuttu sopimaan mitään. Hän oli kyllä harvinaisen hymyileväinen ja ystävällinen, eikä 15 dollarin hinta koko päivän ajeluttamisesta ympäri laajaa temppelialuetta tuntunut juuri miltään. Ja kyllähän Siem Reapista ajaa temppeleille sen 15 kilometriä suuntaansa. Harkitsimme hetken myös pyörien vuokrausta, mutta se tuntui näillä lämpötiloilla ja päivän kuumimpaan aikaan aika tuskaiselta. Itse asiassa siltä se myös näytti, kun tien vierellä polkevia, hikisen punaisia turisteja seuraili.

Angkor Wat on kyllä yksi hienoimmista ja vaikuttavimmista paikoista, joissa on tullut käytyä. Siinä tuntee itsensä aika pieneksi ja mitättömäksi, kun jättiläismäisen puun juuret nuolevat kolossaalista, kivipaaleista koottua temppeliä. Kiviin kaiverretut piirrokset ja kasvot olivat myös uskomattomia. Ylimmät kerrokset eivät kyllä sovi korkeanpaikankammoisille, sen verran jyrkkiä ja kapeita portaita pitkin ylös ja alas kavuttiin. Kuvatulva kertokoon enemmän kuin turhat löpinät:

 

Koko päivä vierähtikin kivasti temppeleillä, kun jäimme vielä katsomaan auringonlaskua tuk tuk-kuskimme suosittelemaan paikkaan. Sitä oli suositellut omille asiakkailleen ilmeisesti aika moni muukin tuk tuk-kuski, sen verran paikalla heilui porukkaa selfie stickiensä kanssa. Päivän tunnuslauseeksi muodostui kuskimme viljelemä ilmaus "sorry, sir" aina kun hän halusi huomiomme esimerkiksi näyttääkseen jotain kiinnostavaa ajomatkan varrella. Sorrysir soi päässä vielä silloinkin, kun jo Siem Reapiin palattuamme kävimme katsastamassa Pub Streetin, joka tarkoitti juuri sitä mitä nimi kertookin. Vähän liian turisteja vilisevää, hektistä ja meluisaa, mutta olut maksoi monessa paikassa 50 senttiä ja läheltä löytyi myös Blue Pumpkin - jo Phnom Penhissä hyväksi havaittu, paikallinen jäätelöpaikka.

Sen sijaan tavallista perusvoidetta ei ole löytynyt mistään. Riikka lähti reissuun yhdellä tuubilla ja ajatuksella "no onhan siellä apteekkeja." Vaan kun kaikki voiteet ovat valkaisevia. Suoraan sanottuna on tullut pienenä järkytyksenä, että valkoisen ihon tavoittelu on täällä näin kovassa huudossa. Yksi apteekkari mietti hetken, ja tarjosi meille sitten aurinkorasvaa. Se on ilmeisesti lähimpänä kosteuttavaa voidetta, jossa ei ole valkaisevaa ominaisuutta. Luotto Thaimaan tarjontaan onkin nyt kova.

Siem Reap on ollut meille mukava kokemus, mutta yllätyimme vähän sen pienuudesta. Kaikki kaupunkiin liittyvät matkavinkitkin koskevat lähinnä Angkor Watia, eivät kaupungin omaa nähtävyystarjontaa. Sotamuseo, kansallismuseo ja miinamuseo löytyvät, mutta meille tämän reissun museokiintiö alkaa olla täynnä. Niinpä tämän päivän vain höntsäilimme, nukuimme pitkään ja elimme vaarallisesti syömällä nutella-pannareita lounaaksi. Myöhemmin illastimme mahtavassa ravintolassa nimeltä Marum. Siellä on entisiä katulapsia tarjoilijoina ja keittiössä, ja paidoissa luki joko "student" tai "teacher" sen mukaan, onko jo edennyt kouluttajaksi vai onko vasta aloitteleva keltanokka. Palvelu oli jopa ylikorostuneen ystävällistä, mutta tuntuihan se kieltämättä mukavalta (olemme kyllä saaneet täällä ystävällistä palvelua ihan paikasta riippumatta).

Päätimme maistaa Marumin kehuttua erikoisuutta, eli puumuurahaisia ja lihaa mausteisessa kastikkeessa. Ilmeemme olivat näkemisen arvoiset, kun alkupalaksi tuotiin jauhomatoja. Ei siinä muukaan auttanut kuin syödä, vähän silmät kiinni, suu auki-periaatteella kyllä mentiin. Loppujen lopuksi madot eivät maistuneet oikeastaan miltään, ehkä aavistuksen suolattomilta sipseiltä. Kaiken kaikkiaan voimme suositella paikkaa lämpimästi, ja tuli edes vähän parempi olo paikallisten lasten puolesta. Monessa paikassa muuten on muistutus siitä, että lapsille ei pitäisi antaa rahaa tai karkkia, eikä heiltä pitäisi ostaa mitään. Se kannustaa jättämään koulunkäynnin, jolloin kurjuuden kehä on valmis.

Mmmm!

Huomenna lähteekin lento Bangkokin kautta Phuketiin, jossa meitä odottelee ihana joukko ihmisiä ja kahden viikon rantaloma. Sieltä tuskin tulee juttua nykyiseen tahtiin, mutta jotain ihan varmasti. Onhan Thaimaa kuitenkin meille kahdelle täysin uusi maa uusine ihmisineen, tapoineen ja rahayksiköineen. Cambodiassa raha onkin ollut mielenkiintoinen juttu. Täällä on oma rahayksikkö, riel, mutta yleisesti joka paikassa on käytössä dollarit. Kun maksaa niillä, saa usein takaisin paikllista valuuttaa. Joistain kummallisista syistä monet paikat eivät edes halua ottaa vastaan omaa valuuttaansa, ainoastaan dollarit kelpaavat. Eli tänne tullessa ei ole mitään järkeä vaihtaa euroja rieleiksi. Meille kävi muuten hauska juttu, kun maksoimme jossain kuppilassa paikallisella rahalla. Setelit ovat hämäävän kokoisia ja osa on niin kuluneita, että ne ovat käytännössä vaihtaneet väriä. Jätimme pienen tipin (euroissa noin 10 senttiä, täällä ei oikeastaan ole tapana tippailla) ja totesimme reteästi "it's okay." Kun aloimme tehdä lähtöä, tarjoilija juoksi paikalle anteeksipyydellen ja huomautti kohteliaasti, ettei rahaa ollut ihan vielä riittävästi. Tuplasimme tipin ja aloimme jatkossa katsella tarkemmin setelien numeroita värimaailman sijaan.

Monet sillat oli valaistu näyttävästi.

Rantakatu.

Sähkömiehen unelma.

Buddha-patsaita näkee täällä kaikkialla. Nämä istuskelevat muurin päällä.

Nyt jätämme Cambodian siis hetkellisesti taakse, mutta palaamme varmasti. Oli tämä sen verran lämmin (kirjaimellisesti), yllättävä, mielenkiintoinen, aito, rento ja kaunis leveiden hymyjen maa. Paikalliset vaikuttavat huumorintajuisilta ja heittävät toisilleen vitsiä jatkuvalla syötöllä. Harmi kun emme ymmärrä kieltä. Tunnelma on ainakin meidän kokemuksemme mukaan turvallinen, missään ei täälläkään pelottanut kävellä edes pimeällä. Myymistä ja kerjäämistä on, mutta missä turistien suosimassa maassa ei olisi? Täälläkin se rajoittui aika pitkälti tietyille alueille, muualla meno oli mahtavan omaleimaista. Kaduilla pelailtiin lautapelejä ja grillailtiin, ihan niin kuin Vietnamissakin. Phnom Penhissä rakennettiin ja uudistettiin paljon, kouluja ja yliopistojen kampuksia näkyi siellä täällä. Lapset olivat uskomattoman suloisia ja ruoka oli hyvää. Menneisyyden verisistä kokemuksista on selviydytty, ainakin jotenkin, ja katse on selvästi eteenpäin. Kiitos ja näkemiin Cambodia, tuskin vielä hyvästi.