Itä-Helsingistä itään: Good morning Vietnam

Vietnamissa ollaan, nyt jo toista päivää. Uskomaton värien, makujen ja tuoksujen sulatusuuni, joka on kaoottisuudestaan huolimatta jo nyt tehnyt meihin väkevän vaikutuksen. Tätä meininkiä luultavasti joko rakastaa tai vihaa, ei välimuotoja, ei kompromisseja. Aluksi tien ylitys tuntui rehellisesti sanottuna itsemurhalta, nyt siihenkin alkaa jo tottua. Pitää vain olla päättäväisen rauhallinen ja pitää koko ajan sama vauhti, niin skootterikuskit pystyvät ennakoimaan liikkeemme. Tiesimme, että liikenne täällä on hullua, mutta silti se läjähti kasvoille kuin märkä rätti ja yllätti kuriin ja järjestykseen tottuneet suomalaiset. Vaikka autoilijoille palaa punainen, se ei oikeastaan tarkoita mitään. Suurin osa liikennevaloista ei yleensä edes toimi. On ihan ok oikaista jalkakäytävää pitkin, jos on kiire ja ruuhkaa tiellä. On myös totaalisen ok kuljettaa koko perhe ilman kypäriä yhden skootterin kyydissä. Kaikki on niin paikallista, niin omaleimaista, niin mahtavaa. Täydellinen vastakohta kliiniselle ja hallitulle Singaporelle.

Palataanpa muuten vielä hetkeksi eiliseen aamuun. Herätyskello soi viideltä ja pakotti jättämään ihanan hotellimme muhkeat lakanat. Pakkasimme nopeasti vähät tavaramme ja suuntasimme metrolla kohti Changin lentokenttää. Ihmettelimme vähän, kun passintarkastuksen jälkeen ei ollut minkäänlaista turvatarkastusta, kävelimme vain kansainväliselle puolelle aamupalalle ja vessaan ilman laukkujen tai muun tsekkausta (Singaporessa on muuten itsensä automaattisesti vetäviä vessoja, melko ikävää kun kesken kaiken vahingossa liikkuu ja käynnistää huuhtelun). Turvatarkastus olikin sitten vasta portilla, mikä oli vähän kummallista eikä ollenkaan kätevää. Emme saaneet myöskään viedä kentältä ostettua vesipulloa koneeseen, kun se kerättiin pois portilla. Halpalentoyhtiöiden tapa pakottaa ihmiset ostamaan juotavaa koneessa?

Tiger air oli joka tapauksessa kaikin tavoin positiivinen kokemus, lento lähti ajallaan ja perinteinen Airbus liidätti turvallisesti kohteeseen. Tiger airilla pystyy myös tekemään check-inin kokonaan pelkällä puhelimella, jos ei ole ruumaan menevää tavaraa. Onneksi muuten lentomatkoja ei ole nyt hetkeen, sillä siinä on aina riski hävittää rinkat ja vaikeuttaa matkantekoa huomattavasti.

Hanoin lentokentällä etsimme pitkään minibussia toisen pariskunnan kanssa - olivat muuten kotoisin Singaporesta. Hetken juteltuamme tajusimme, että olemme menossa samaan hostelliin, joten hyppäsimme yhteiseen kyytiin sen lopulta löydyttyä. Minibussissa oli meidän neljän lisäksi vielä muutama jenkki, jotka olivat ilmeisesti odotelleet auton täyttymistä jo tovin ja alkoivat jo hermostua paikallaan seisomiseen. Ei me oikein ymmärretty sitä räyhäämistä, maassa maan tavalla. Ja jos kolmen euron hitaasti käynnistyvä kyyti ei kelpaa, ottakoot taksin. Lopulta pääsimme kuitenkin matkaan, tosin kuski pysähtyi yhtäkkiä moottoritien laitaan ja pyysi maksun siinä. Ilmeisesti jokin kuljettajan keino vetää välistä omaa provikkaa, hinta pysyi kuitenkin meille samana kuin etukäteen oli sovittu. Jenkit olivat taas ihan ihmeissään ja puhisivat menemään. Taitavat olla niitä, jotka ostavat I love Hanoi-paitoja ja korihattuja.

Hostellimme on oikea reppureissaajan unelma täynnä toisia samanmoisia, tullessa saa ilmaiset oluet kattoterassilla ja sijainti on täydellinen. Seinät tosin ovat ihan pahvia, ja meidän huoneemme on alimmassa kerroksessa juuri oleskeluhuoneen vieressä. Ensimmäisenä yönä olimme niin väsyneitä, että äänet eivät haitanneet, katsotaan tuleeko korvatulpille ensi yönä käyttöä. Hostellilla olisi saanut ottaa eilen myös ilmaiseksi pienen tatuoinnin, mutta ei ollut tarpeeksi luottoa hygieniaan eikä myöskään halua valita jotain tusinatatskaa suoraan katalogista.

Olemme kävelleet keskustan kartan parissa päivässä melkein ympäri, nähneet paljon ja ihmetelleet enemmän. Ihminen kuitenkin tottuu nopeasti, joten liikenne alkaa tuntua vähitellen jopa hallittavalta, samoin kojujen eteen nostetut minituolit ja pienen pöydän ääreen kokoontuneet, suurelta lautaselta yhdessä syövät perheet. Hanoista kuulee monenlaista ja huijauksista varoitellaan, mutta toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin ja ollut jopa halvempaa kuin odotimme. Vesipullo maksaa 10 000 dongia eli 50 senttiä, ruokailu oluineen 100 000 dongia eli viitisen euroa kahdelta hengeltä. Tähän mennessä suurin ongelmamme on ollut isot setelit, joita voi rikkoa vain harvoissa paikoissa. Mikään ei maksa mitään, ja meillä on miljoonia dongeja matkassa. Jes.

Tänään kävimme rautatieasemalla ostamassa junaliput suoraan Da Nangiin, päätimme siis skipata Huen kokonaan. Siihen ei ole mitään sen ihmeellisempää syytä, haluamme vain vähentää reitin hektisyyttä (joka yö eri kaupunki) ja olla pidempään Da Nangissa ja Hoi Anissa, joista olemme kuulleet muilta reissaajilta paljon hyvää. Huessa on kuuleman mukaan paljon historiallisia muistomerkkejä, temppeleitä ja turisteja, joten sen skippaaminen reitiltä ei juurikaan kirvele. Se ehkä hieman kirveli, että "pehmeät" makuuvaunut oli myyty loppuun, ja meitä odottaa "kova" makuuvaunu. Sen ainoina eroina pehmeään ovat hinnan lisäksi hieman ohuempi patja, kaksi sänkyä enemmän (yhteensä 6) ja verho lukollisen oven sijaan. Pitää siis nukkua kaikki arvotavarat lähellä. Jännittää kyllä vähän, mutta se on juuri sitä seikkailua ja niitä kokemuksia, joita täältä on lähdetty hakemaan. Lisäksi Hue-Da Nang-väliä on kuvattu yhdeksi maailman kauneimmista junareiteistä, ja me näemme sen onneksi aamulla. Juna lähtee siis Hanoista keskiviikkona klo. 19.30 ja on perillä Da Nangissa torstaina puolenpäivän aikaan.

Törmäsimme muuten iltadrinkeillämme ruotsalaiseen pariskuntaan, joka on myöskin suuntaamassa Da Nangiin torstaiksi, tosin lentäen. Ruotsalaismies osasi kolme sanaa suomea: "kippis" ja "terve karvapylly." Kaikki olennaiset siis. Länsimaalaisia näkee Hanoissa jonkin verran, mutta ei ahdistavan paljon. Suurin osa on samanlaisia nuoria reppureissaajia kuin mekin. Onkin ihanaa, miten aitoa meno täällä on; kapeat kujat ja niillä astioita tiskaavat naiset, skoottereitaan pesevät miehet, suloiset vietnamilaislapset, muovisella melonilla (??) jalkapalloa pelaavat pojat, tuoreita hedelmiä kantavat korihattuiset myyjät, kankaiset suusuojukset, joita käytetään muulloinkin kuin skootteria ajaessa, omat grillit ja ruokahetket keskellä katua, vanhemmat miehet pelaamassa lautapelejä puistossa...Lista on loputon. Eihän tästä voi kuin tykätä.

Kirjallisuuden temppeli.

Iltapäiväunilla.

Tavallisin näky täällä.

Myöskin hyvin tavallinen näky.

Huomenna käymme katsastamassa vielä muutaman nähtävyyden, joita tänään emme ehtineet, ja pesemme vähän pyykkiä. Kilon koneellinen maksaa noin euron. Illalla odottaa Night Market, jossa myydään esimerkiksi kaikenlaista katuruokaa läpi yön. Siihen saakka good night Finland, Vietnam kuittaa.