Da Nangista Nha Trangiin

Nyt on sitten koettu sateistakin Vietnamia. Da Nangissa sateli ja tuuli koko lauantain julmetun kovaa, oli kuin meidät olisi yhtäkkiä heitetty Suomen syyskuuhun. Hupparit ja pitkät housut piti kaivaa esiin. Muutama päivä sitten oli vielä lähemmäs 30 astetta ja airinkoa, nopeasti se muuttui.

Lauantaina tulimme tosiaan keltaisella bussilla Hoi Anista ja kirjauduimme taas samaan Da Nang backpacker's-hostelliin, jopa samaan huoneeseen. Sateisesta säästä huolimatta käppäilimme kaupungilla ja kävimme mm. ostamassa junaliput Nha Trangiin menevään yöjunaan. Se onkin viimeinen tällä reissulla, loput matkoista taitamme päiväjunalla, bussilla tai lentokoneella.

Koska lohikäärmesilta syöksee tulta lauantaisin ja sunnuntaisin, olimme sopivasti kaupungissa nähdäksemme tuon eeppiseltä kuulostavan spektaakkelin. No, totuus oli muutamia pieniä tulipölläytyksiä ja paljon turisteja kännykkäkamerat tanassa. Show kesti ehkä kaksi minuuttia, mutta oli se silti ihan hauska nähdä. Kun luulimme esityksen jo loppuneen ja teimme lähtöä, aukesi lohikäärmeen suu kuitenkin uudestaan ja suihkutti ilmoille vettä komeassa kaaressa. Osa katselijoista jäi onnettomasti vesisuihkun alle, aivan kuin tuuli ja sade ei olisi riittänyt.

Lauantain illalliskokemuksemme oli mahtavan autenttinen. Menimme paikalliseen muovituoliravintolaan, jossa oli älyttömän halpaa, sankka savu ja mielettömät tuoksut. Jokaiselle pöytäseurueelle tuodaan oma hiiligrilli, jossa sitten itse grillataan mitä halutaan. Paikka oli tupaten täynnä, ja paikalla oli kymmenenkin hengen seurueita. Iloisen rupattelun ja naurun määrä oli melkoinen. Olisi ehkä kannattanut tilata useita erilaisia grillattavia, mutta otimme vain perinteisesti ja turvallisesti nautaa. Kanasta käytetään täällä kaikki osat, siis ihan kaikki, joten se ei ole aina välttämättä paras valinta. Siinä sitä sitten grillailtiin ja ihmeteltiin paikallisia, joilla oli kunnon barbeque-bileet menossa. Syöminen on täällä päin maailmaa sosiaalinen tapahtuma, ja se kestää useita tunteja. Moni seurue oli tilannut pöydän viereen kokonaisen korillisen olutta, ettei varmasti lopu kesken. Me olimme varmaan se outo suomalaispari, joka grillaili 15 minuuttia, söi ja lähti.

Sunnuntai oli ajantappopäivä. Olimme koko päivän sadetta paossa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Huonettahan meillä ei enää ollut, mutta saimme onneksi viettää aikaa hostellin oleskeluaulassa ja kattobaarissa. Päivä tuntui matelevan laiskasti kuin Da Nangin kaduilla vaeltelevat pulleat rotat, mutta lopulta kello oli tarpeeksi lähteäksemme juna-asemalle. Hostellin ystävällinen henkilökunta näytti hämmentyneeltä, kun emme ottaneet taksia vaan kävelimme. Ulkonahan oli kuitenkin melkein 20 astetta ja matkaa vain reilu kilometri, mitä pienestä tuulesta ja sateesta. Suomalainen kestää pahempaakin.

Kodikas CongCafe, täällä tapoimme aikaa kauan. 

Yöjuna oli samanlainen kuin viimeksikin. Tällä kertaa hytissämme oli neljä paikallista miestä ja yksi nainen vauvan kanssa, eli vain yksi punkka keskikerroksessa vapaana. Ööööö? Yhteistä kieltä ei taaskaan ollut, mutta lopulta saimme lippuja tutkailemalla selville, että Riikan paikalla nukkuva mies oli kyllä oikeassa hytissä, mutta väärässä vaunussa. Otto tarjoutui ritarillisesti nukkumaan "käytetyissä" lakanoissa, mutta siihen ei ollut onneksi tarvetta. Alapunkan tilannetta seurannut mies oli käynyt selittämässä sekaannuksen konnarille, joka toi Riikalle puhtaat lakanat. Jälleen yksi osoitus tämän maan kansalaisten vilpittömästä ystävällisyydestä.

Yöjuna lähti myöhemmin kuin viime kerralla, vasta yhdentoista aikaan. Kävimme siis melkein heti nukkumaan. Jännitimme vähän, herätteleekö vauva meitä yöllä, mutta ei todellakaan. Yllättäjäksi nousikin yläpunkan kuorsaaja. Opimme myös, että kuulutukset saa säädettyä pois, kukaan ei vain sitä viime kerralla tehnyt. Yö oli silti katkonaisempi kuin viime kerralla, sillä puoli kahdelta alapunkkien perhe lähti ja tilalle tuli kaksi naista, jotka pitivät hytin ovea auki sekä söivät ja juttelivat ennen kuin kävivät nukkumaan. Puoli viiden maissa taas havahduimme siihen, kun yläpunkan kuorsaaja kavereineen jäi kyydistä. No, sellaista se on.

Yöjunamme Nha Trangissa. 

Junaliput.

Nyt olemme hotellien valtaamassa rantalomakohteessa, Nha Trangissa. Halusimme reitille yhden rauhallisen ja rentouttavan yön meren rannalla ennen hektistä Ho Chi Minhiä ja Cambodiaa. Emme olleet ehkä kuitenkaan tajunneet, kuinka paljon turisteja täällä on. Erityisesti venäläisiä. Niin paljon, että kaikki opastetaulut ja kyltit rantakadulla on kirjoitettu venäjäksi, samoin kuin ravintoloiden ruokalistat. Hintataso on myös korkeampi kuin aiemmissa paikoissa. Nha Trang taitaakin olla venäläisille kuin Kanaria suomalaisille, tuttu ja turvallinen. Turistialue rajoittuu kuitenkin vain rannan ympäristöön, sillä kävelymatkallamme asemalta hotellille näimme melko lailla samanlaista elämänmenoa kuin Da Nangissa. Löysimme myös mahtavan, aution "keskuspuiston" ruosteisine maailmanpyörineen ja karuselleineen. Aavemainen fiilis.

Ei ihan uintisää.

Hotellia hotellin perään.

Houkutteleva maailmanpyörä.

Piti olla kaupunkinäköala, saatiin tää.

Olemme myös seuranneet lumoutuneina mahtavaa aallokkoa, joka iskee rantaan ja pitää hurjaa ääntä. Jotkut aalloista nousevat lähelle rantakadun muuria. Välillä on vaikea muistaa, että täällä on nyt tosiaan talvi ja off-season. Kauheasti rakennetaan ja kunnostetaan, ihan kuin hotelleja ei olisi jo nyt tarpeeksi. Nha Trangista jäi käteen hyvä ruoka, kiva hotelli ja myrskyävällä rannalla kävely, aika kylmäksi jätti muuten. Saimme kuitenkin levätä 15. kerroksessa sijainneessa huoneessamme ja kerätä sopivasti voimia reissun loppupuolta varten. Huomenna onkin sitten luvassa kahdeksan tunnin päiväjuna Ho Chi Minhiin, sitä odotellessa!

Nha Trang iltavalaistuksessaan.

Hotellin allas, tyhjillään koko päivän.