Ihmemaa nimeltä UAE

Olemme tulleet vahvasti siihen tulokseen, ettei tällaista maata voi ihan oikeasti olla. Meidät on heivattu mikämikämaahan tai legolandiaan, ehkä tulevaisuuteen. Makeaan yleistuoksuun ja vilkuttomaan, tolkuttomaan liikennekäyttäytymiseen on jo tottunut, kun taas näihin mahtipontisiin pilvenpiirtäjiin ja mitä futuristisempiin rakennelmiin ei totu varmaan ikinä.
Kaikki on niin suurta. Kaikki on maailman suurinta, ja jos ei enää ole, tehdään uudestaan. Rukouskutsu on uskomaton ja epätodellinen, kun se soi 5 minuuttia kauppakeskuksen kaiuttimista. Naisista näkyy vain silmät - ja uusimmat trendilenkkarit.

Toisen päivämme AD:ssa aloitimme rennosti altaalla, mutta eihän näihin kalkkunankoipiin mitään väriä tarttunut. Saunassa Riikka yritti ottaa kunnon löylyjä, mutta pari aasialaista kanssasaunojaa parahti kuumuutta jo neljässäkympissä. Ei tullut mitään. Sitten vielä Harvian valokupu päätti pudota itsekseen alas ja aiheuttaa järkyttävän kaaoksen. Miesten puolella Otto rikkoi melkein saunan oven, joka oli vähän heppoisampaa tekoa kuin reippaasti ruisleipänsä syönyt suomalainen urho.

Allaspäivä huipentui aavikkovierailuun, vaikka lämmin ei enää auringon laskettua todellakaan ollut. Jökötimme silti sisulla retkituoleissamme ja nautimme virvokkeemme, sitten oli pakko antaa aavikon viileydelle periksi. Paikka oli joka tapauksessa upea etenkin auringon juuri laskiessa, ja lisäksi joku (luotettavan lähteen mukaan suomalainen) oli myös roudannut paikalle joulukuusen. Kämpillä kaadoimme sukista ja kengistä kilon hiekkaa, mutta oli se sen arvoista.

                                  

Tiistai oli Dubai-päivä, eikä tuota Dubai Mallia voi oikein sanoin kuvailla. Tai voi: monta, monta kerrosta kauppoja, pari kerrosta ravintoloita, jääkiekkokaukalo, jättiakvaario, vesiputous...nimeä mikä tahansa asia, löydät sen Dubai Mallista. Lado tarpeeksi rahaa tiskiin, kaikki on myytävänä. Kävimme myös maailman epäilyttävimmässä ja korkeimmassa rakennuksessa, Burj Khalifassa. Disco-hissillä taivaisiin, oikeasti. Epileptikolla tyssäisi matka huipulle siis heti alkuunsa. Korkealla oltiin, mutta täällä korkeudet myös hämärtyvät. 20-kerroksiset talot alkavat näyttää normaaleilta, 50-kerroksiset jo suhteellisen korkeilta. Silti Burj Khalifa ei tehnyt edes tiukkaa. Katselimme vain alhaalla näkyviä utopistisia rakennelmia ja mietimme, millä hinnalla tämä kaikki on tehty.

Illalla taas yksi sellainen aktiviteetti, jonka voi kokea vain täällä; pyöräily Yas Marina Circuit-formularadalla. Siis mitä. Totta se kuitenkin on, pikkurahalla pääsee polkemaan sinne, missä Räikkösen ja muiden autot ovat huudattaneet renkaita. Radalla oli ihan kilpapyöräilijöitä tiukoissa trikoissaan, mutta myös paljon esimerkiksi lapsiperheitä. Kaikki toimi hyvin, kun nopeat pysyivät vasemmalla ja hitaat oikealla. Pyöräilyn lisäksi radan viertä voi myös juosta, ja lenkkeilijöitä, hölkkäilijöitä, kävelijöitä ja muutama oman elämänsä Usain Bolt juoksupuolella näkyikin. Siinä mentiin loppusuoraa ja mutkaa ja musiikki soi, ihan epätodellinen fiilis jälleen kerran.

Libanese Flowerin herkkuja.

Kaupunki, joka ei koskaan nuku.

Milloin sitä oikein tajuaa, että tämä kaikki oikeasti tapahtuu ja tällainen maa on oikeasti olemassa.